Yksinäisyys, tuo kiehtova olemisen tila!
Mikäli yksinäisyydellä ja vuodenajoilla on merkitystä, niin minulle nämä ajat ovat loppuvuosi ja kevät. Loka - ja marraskuuhun liittyy jotain mystistä, valosta luopumista, toimien raukeamista, kun maa menee lepoon. Minua kiehtoo yksinäisyys myös ominaisuutena, eli mitä se minuudessa merkitsee, miten ilmaisee itseänsä, mille tuntuu ja mistä puristaa.Ollessani vajaa 9 vuotta, kirjoitin runnon. "Minä olen yksin maailman myrskyjen keskellä! " Lumoavaa ja totta. Kuinka lapsi voisi feikata?
Miksi 9- vuotias on niin yksin omassa itsessään, tässä ihmisten ympäröimässä maailmassa? Olisiko niin, että jokin olisi järkyttänyt lapsen sisäisyyttä? Ihanaa lyyrisyyttä ja ytimekkyyttä runo sisälsi."Olen poika poloinen yksin maailman myrskyjen keskellä."
Onko kukaan muu koskaan kokenut sellaista yksinäisyyttä ja siihen liittyvää syvää minnekkään kuulumattomuuden tunnetta? Missä ovat kaikki kohtaamani ihmiset, äiti, isä, veljet ja kaverit! Pohdin tätä samaa sydäntä raastavaa ominaisuutta myös 30 vuotiaana. Pohdin asiaa ja olin yhä vakuuttuneempi, että olen poikkeava ja minussa on jotain vialla, koska silloin telluksella oli asukkaita jo yli 4 miljardia ja koin olevani poikkeava, erilainen ja kaikista yksinäisin olento maan päällä. En tietenkään voinut tietää muiden yksinäisyyttä, mutta synkkä ajatukseni oli, että olen ehdottomasti yksinäisin polo tällä elämän saralla vaeltamassa. Miksi olin maailman myrskyjen keskellä? Miksen kokenut olevani tyvenessä leppeässä aurinkoisessa trooppisen lämpimässä meressä kellumassa.
Sellaista merta ei minulla ollut. Se meri ja ajatukset siitä olivat jääneet kylmän myrskyisen Jäämeren vaahtopäiden varjoon.
Mikä osuus oli lapsuuden kokemuksilla tähän yksinäisyyden pohjattomaan helvettiin? Olen vakuuttunut, että juuri lapsuuden ja nuoruuden kokemukset loivat tämän, syvän jäätävän yksinäisyyden maailman. No, oliko jumalasta apua tai vanhemmista? Eipä ollut. Miten tällainen on mahdollista? Mihin turvata? Äiti puhui jumalasta, taivaasta, helvetistä ja synnistä. Jeesuksen hyvistä teoista, ihmetöistä maan päällä ja että ihmisen olemukseen kuuluu syntisyys. Syntinen ei pääse taivaaseen. No, ketä varten se sitten on olemassa, koska kaikki ihmiset ovat kelvottomia taivaaseen? Mahdoton yhtälö oli tämä jumalan lapsen tie. Pyhäkoulussa ilmeni tämä sama ongelma, erittäin vaikeasta tiestä paratiisiin.
Näistä aineksista oli minun yksinäisyyteni tehty. Isä edusti ylintä valtaa meidän perheessä ja äiti oli toimeenpanija. Olen tajunnut vasta iäkkäänä, että isäni edusti juuri tätä maanpäällistä jumaluutta, eli oli tämä rankaiseva jumala. Ken kuritta kasvaa, se kunniatta kuolee. Tämä lyhyt ja ytimekäs lause oli valtakirja kuritukseen. Isä hermostuu, oli myös yleinen teesi ohjeistuksena lasten kasvatuksessa. No, miten tämä liittyy yksinäisyyteen? Liittyypä hyvinkin. Lapsi elää turvattomuudessa, pelossa ja arvaamattomuuden ilmapiirissä. On selvää, että hän on arvaamattomien myrskyjen keskellä.
Jouluaatto 1961 oli tunnelmaltaan tällainen. Onneton Lapsi! " Ma onneton oon lapsi, vihan, myrskyn, maailman raivon. Minut unohdettu on, minut hyljätty on, en mä lohdutusta saa. Mä yksin olen raukka pienoinen maailman myrskyjen keskellä!"
Oho, olipa se jouluruno. Olen pohtinut, kuinka moni lapsi, teini ja nuori kokee elämän tällaisena juuri nyt syksyllä 2019? Kuinka usean nuoren ja iäkkään sydän pakahtuu yksinäisyyden, minnekään kuulumattomuuden ja juurettomuuden maailman taakan alle? Kuinka usea on hakenut ja hakee ratkaisua päihteistä, huumeista tai lääkkeistä? Drinkki tai pilleri ei poista tätä perusongelmaa elämästä. Näin kokevat, joutuvat elämään yksinäisen ja karun elämän, ilman kohtaamista ja rakkautta.
Olen kiitollinen, että olen vapautunut yksinäisyyden ja pelkojen maailmasta. Vastaus on löytynyt itsestäni, oivaltamalla pelon olemuksen.
Rakkaudellista elämää kaikille meille!
Markku
30.10.2019 URTS