Ystävänpäivänä

Jäin miettimään, milloin minä kadotin ystävyyden kokemisen? Sen syvimmän olemuksen, luottamuksen. Milloin oikein lopetin käyttämästä tuota sanaa ?
Ensimmäinen isku oli, kun kerroin suurimman salaisuuteni ystävälleni. Salaisuuden, jonka kaikki tiesivät seuraavana päivänä.
Toinen pettymys, kun ystäväni puhui minusta valheellisesti asioita,  joita en ollut koskaan tehnyt.
Ja miten elävästi muistan, kun sen hetkinen ainoa luotetuin ihminen, jonka koin todella ystäväkseni, jätti minut totaalisen yksin! Tuo ihminen, jota tapasin muutaman kerran vuodessa urheiluleireillä, kisoissa. Tuo ihminen, jonka kanssa olin sopinut ensimmäisen tapaamisen urheilupiirien ulkopuolella. Tuo ystävä, petti lupauksen, eikä hän koskaan saapunut. Eikä ollut kännyköitä millä huudella perään...
Seuraavana päivänä kuulin, että oli lähtenyt toisen matkaan. Mitään ei ollut tehtävissä. Lähti lopullisen lopullisesti, kuoleman matkaan... Muistan sen tunteen, kuinka viileä virtaus valui lävitseni... kenelle minä tästä  kertoisin, kun sinua ei enää ole!
Jotakin koteloitui sisälleni, syväjäätyi ja lakkasi olemasta.
Kuljin ymmärrykseni mukaan upeaa elämääni puolivaloilla, ymmärtämättä itseäni. Valaisin ymmärtämättäni muiden tietä, kun valitsin pelon kautta järkevästi... tartuin kiinni ihailuun ja kiitokseen, ajattelin että oppisin kyllä rakastamaan miellyttämällä... ja toki rakastinkin ymmärrykseni mukaan. Kuulin kyllä kauniitkin sanat, mutta ymmärsinkö niiden merkityksen? Millaisesta tunnelmasta niihin vastasin? Tunsin kosketuksen, mutta syväjää oli ja pysyi. Kuinka osaisin tuntea ja koskettaa takaisin?  Podin tietämättäni rakastumisen, kiintymisen pelkoa. Elämä oli ihan ok, kunnes sisin väsyi pimeyteen...
Kyllä keho on niin viisas! Se latasi niin paljon oireita, että aloin itsekin ymmärtää, ettei näitä paranneta lääketieteellä! Näihin tarvitaan muita vaihtoehtoja.
Raju ilmastonmuutos sulatti sisimpäni syväjään, valutti sen kyynelkanavia pitkin ulos tunteiden tulvana.
Voi pieni ihminen , miten sitä onkaan uskonut pelon voimaan ja pitänyt sitä niin usein oikeana vaihtoehtona. Ja kyllä, ne ovat olleet minulle kulloisessakin hetkessä ne parhaat vaihtoehdot , sen ymmärrykseni mukaan valitut.
Mitä se on sitten elämä tänä päivänä?
Kyllä se on edelleen ihanaa vaihtoehtojen viidakkoa. Onneksi voin esittää itselleni myös kysymyksiä. Mikä on minulle tärkeää? Mikä tekee minut onnelliseksi? Mistä olen kiitollinen? Miltä tämä minusta tuntuu?  Onko tämä minulle hyvä valinta? Voisinko kysyä joltakin neuvoa? Kuka minua voisi auttaa?
Rakas ystäväni, voit huokaista helpotuksesta, sillä kaikki on kyllä sinussa todellakin jo valmiina. Sinussa on se pieni siemen, josta kasvaa paras sinä. Sinun vaan täytyy löytää itse oman siemenesi hoito- ohjeet.Todellisen kasvatustyön joudut tekemään itse. Kanssakulkijoilta voit saada parhaimmillaan upeita ravinteita. Ja jotta säästyisit pettymykseltä, niin voin luvata, että kohtaat ihan varmasti matkallasi myös tuhoavia kasvintorjunta-aineita , jotka voivat myrkyttää sinut hengiltä. Saatat myös huomata, että sinussa on "loinen" . Kasvatat tietämättäsi jonkun oksan riippuvuuden ravinteilla ja kun tuo ihminen poistuu elämästäsi, koet että hän vei koko oksan mukanaan. Tai kaatoi jopa koko elämäsi juurineen. Ja joku voi kokea noin sinusta, että sinä annoit tuon kokemuksen hänelle.
Mutta voitko mitenkään uskoa sitä, että me itse myös vedämme puoleemme noita myrkyttäjiä? Tai haluamme tosiaan elää muiden elämää, kasvattaa toiselle upeita oksia, samalla unohtaen oman siemenen. Ja näin koemme pohjatonta tyhjyyttä ja yksinäisyyttä. Siemenen on vaikea nähdä valoa, mutta se kyllä kasvaa kohti valoa,kun sille annetaan mahdollisuus. Haluan vahvasti uskoa, että kukaan ei pohjimmiltaan halua pahaa toisilleen, mutta jos itse myrkytät omaa siementäsi, niin kaverit kyllä auttavat sinua mielellään. Ymmärsitkö pointin? Samankaltaiset viihtyvät toistensa seurassa ja voivat monesti ymmärtämättään pahoin.
Upeinta tässä asiassa on se, että voit itse luoda itsellesi haluamasi tunnetilan.  Voit itse valita, miten reagoit ympäristöön, olivatpa olosuhteet millaisia tahansa. Voit itse valita, millaisessa seurassa vietät aikaasi. Ja kun osaat tarkkailla itseäsi, niin kestät myös tilapäisesti " myrkyttäjienkin" seuraa ja voit ihan tietoisesti omalla sisäisellä tunnetilallasi tehdä heidän olonsa hieman kevyemmäksi.
Mitä luulet,miten käy, kun keskitymme riittävästi siihen oman siemenen kasvuun? Luomme sisällämme oman parhaan tunnetilan ja kohtaamme siitä tunteesta käsin toisen ihmisen? Olemme energiaa ja heijastamme oman energiamme ulospäin. Keskitytään siihen ja autetaan näin ystävää omalla matkallaan. Annetaan jokaiselle kanssakulkijalle hyviä lannoitteita. Sillä jokainen vastaantulija voi ollakin se paras ystäväsi!
Ja jos oma sisäisyys voi huonosti,  luotetaan siihen,että varmasti jokaiselle löytyy vahvaksi puuksi kasvanut siemen, joka kietoo meidät hetkeksi syleilyynsä. Ja jos ei juuri siihen hetkeen löydy,niin kilautetaan ystävälle. Ja jos ystävä ei vastaa, niin muistetaan aina, että meissä on se oma voima.Ja jos sekin on hukassa, niin on korkein voima (mikä se sitten on kenellekin, siihen en ota kantaa) joka kuulee aina ja johdattaa oikealle tielle...

Ystäväni, kiitos että olet!
Luotathan sinäkin aina siihen, ettet ole koskaan yksin!

14.2.2020 Päivi